Haluaisin vielä lisätä tuohon edelliseen tekstiin, että piirinmestaruuskisoissa joukkueemme pärjäsi loistavasti. Saimme pronssia! Mulla ei usko missään vaiheessa loppunut, mutta toi emäntä meinasi jo heittää kirveen kaivoon ennen kisoja. Ja nollahan sieltä pärähti! Hurraa!

Metsästyksen kohteena on nyt siis vielä viimeinen LUVA. Katsotaan, saadaanko se vielä tämän vuoden puolella.

Perhe-elämää isolla peellä

Se on juuri niin kuin sanotaan, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. Olen kohta 6 -vuotias viriili kotikoira ja elämäni kunnossa. Ehkä siksi onkin ollut kovin kiireistä viime aikaina. Kyllä toi kotiväkikin on parhaansa tehnyt, ettei meikäpojan aika kävisi pitkäksi. Mun elämäni on siis muuttunut kovastikin viime aikoina. Mehän muutettiin pari vuotta sitten ihan omaan taloon ja puoli vuotta sitten meille muutti pieni ihmisen alku. Mulla on nyt siis vahdittavaa reviiriä sekä ihmispäitä enemmän.

Siihen olen tyytyväinen, että noi ymmärsi esitellä ihmiskääryleen mulle ihan ensimmäisenä astuessaan ovesta sisään. Mää nuuskin sen rääpäleen päästä varpaisiin ja totesin erittäin harmittomaksi tapaukseksi. Seuraavaksi veinkin jo sille leluja, mutta ei se halunnut mun kanssa leikkiä. Jotain kummia rituaalejakin noi ihmiset toimitti ennen kuin kääryle kotiutui. Isäntä toi mulle haisteltavaksi kaameen sairaalan hajuisen rätin. Sitä olisi pitänyt haistella, mutta ei mua kyllä kiinnostanut ollenkaan. Parina ekana yönä piti vahtia sitä kummallista yöllä hiippailua ja imetysrallia, mutta sitten aattelin, että ehkä ne ilman munkin tuijotustani siitä selviää. Virallinen valvoja sai siis vapautuksen tehtävistään tässä kohtaa. Sen jälkeen olenkin varmaan ollut ainoa, joka on nukkunut syviä keskeytymättömiä unosia meidän taloudessa. Tällä hetkellä me ollaan kavereita kääryleen kanssa. Se tykkää musta kauheesti, mää koitan pitää välejä sopivan viileinä. Sillä on niin tahmeat ja nopeat näpit, että mieluummin pysyn kuononi kanssa vähän kauempana. Selkäkarvoja se saa ihan rauhassa järjestellä.

Arki on itse asiassa mukavaa, emäntä on kotona ja lenkille pääsee useammin. Tosin aina pitää raahata mukana niitä rattaita. Pienemmät polut jää siis valitettavasti haistelematta niillä lenkeillä. Onneksi pääsen välillä ihan kaksin isojen ihmisten kanssakin ulkoilemaan. Silloin ei tarvitse vahtia pikkukäärylettä ja uhoamisellekaan ei ole niin tarvetta. Agilityssä käydään vanhaan malliin kerran viikossa. Pakkolomaa ei tullut kaiken kaikkiaan kuin kolme kuukautta, huh! Ollaan aloitettu kisaaminenkin ja se on lähtenyt käyntiin mukavasti. Kolmet kisat ja kaksi LUVA:a ja rotumestaruus kasassa!! Olen tosi ylpeä meistä!

Yhdeksi urotyöksi näiden muiden voittojen sarjassa lasken myös naapurissa asuvan terrierin selätyksen. Meillä on ollut koko kahden vuoden ajan viha-rakkaussuhde ( miinus rakkaus) eli ollaan rähisty tämän TYTTÖterriinin kanssa joka kerta, kun on nähty. Yhtenä kauniina iltana tytsy pääsi livahtamaan avoinaisesta portistaan kadulle ja hyökkäsi suoraa päätä mun päälle. Mää siinä keskittyneesti koitin juuri selvittää naapurin Bonon kirjettä, kun tämä päällekarkaus sattui. Vastasin sille samalla mitalla ja asia oli sillä selvä. Tytsy juoksi takaisin pihaansa. Suhteemme luonne luultavasti vain vahvistui entisestään. Tai saa nähdä, joskus välien selvittely puhdistaa ilmaa ihmeesti. Ehkä olen taas lähempänä kulmakunnan kingin titteliä?!

Pakkasia odotellen

Carlos alias Nalle-Haukun Valo