Paluu agilitykentille!

Mää pääsin eilen reeneihin!! Saikku on vihdoinkin ohi!! Aavistelin jo hyvää, kun mamma koplasi eteisen kaapista reenipussukkaa. Ja kyllähän me reeneihin lähettiin ja vielä Niihamaan. Paikalla oli koko ryhmä (=kaikki ihanat tytöt) JA UUSI ryhmäläinen. Muuten ihan hyvä tyyppi se uusi labbis, mutta se on uros! Joudun jakamaan haaremini...onneksi se ei oo kovin hanakka kaveri, joten päätin olla huomioimatta sitä mitenkään. Otin vaan tottuneesti porukan kärkipaikan jäähdyttelylenkillä. Ei se tuntunut olevan siitä millänsäkään, joten uskon, et meillä ei tule olemaan ongelmia.

No, mutta reenit meni ok. Emännälle sopivat, riittävän yksinkertaiset radat, mutta jotain kommervenkkiä kuitenkin, ettei se pääse liian helpolla. Mulla oli vauhti päällä ja emäntä sai heti palautetta mun kontaktien räiskimisestä. Emäntä sai valssata kohdassa jos toisessa ja juosta hiki hatussa, jotta se ehti tekemään koreografiansa ennen mun salaman nopeita esteiden suorittamisia. Mulle oli laitettu esteet matalammalle tasolle, mikä oli ehkä tässä vaiheessa ihan ok juttu. Ei sillä, etten mää pystyis korkeampiakin hyppäämään, mutta kun on ollut toi selkäjumi. En kyllä pahemmin joutunut teputtelemaan ennen esteitä, saikku ja tropit oli varmaan tehneet tehtävänsä. Täytyy muuten nyt vielä mainostaa, että mun nivelet on virallisestikin Kennelliiton mukaan ihan priimat ( AA + OO)! Ja sitten vielä tosta reenipaikasta eli tykkään hiekkapohjasta reenialustana enemmän kuin hallin matosta. Maapohja on tukevampi tassujen alla ja siitä saa mukavat tehosteet aikaiseksi kurvauksissa ;o)
Vauhdikasta toukokuun jatkoa kaikille!

nivelkuvauksia ja hammaskivenpoistoa

Kyllä on kummallinen pääsiäisloman aloitus sanon mää! Jouduin eläilääkärille nivelkuvauksiin ja hammaskiven poistoon, karseeta touhua. En ehtinyt tsekata paikkoja ollenkaan, kun se lekuri jo tuikkas piikin persuksiin. Ja mää huusin kuin pieni possu!! Ja sitten kuvattiin lonkat, selkä ja kyynärpäät yhessä rytäkässä. Lääkäri antoi jo alustavia lausuntoja, mutta kennelliittohan ne sitten virallisesti tarkastaa ja luokittelee. Mää koitin emännälle kyllä sanoa, että priimaa ne on kaikki tyynni, mutta eihän se mitään usko! Ja sitten se oli niiiin helpottunut, kun lääkäri kertoi, että lonkat on luultavasti aata, kyynärät nollaa ja selässäkään ei näy mitään poikkeavaa. Mutta jostain ne jumit sinne kuitenkin aina tulee...Lääkäri määräsi nyt kolmen viikon tauolle agilitystä (niiiiin pitkälle!!!) ja siihen päälle vielä tulehduskipulääkekuurin. Ja kielsi kaiken riehumisen ja hyppelyn - hmm, siinä on haastetta! Eniten tässä nyt harmittaa, kun ens viikolla olis ollu reeneissä koirienvaihtoa luvassa. Odotin jo innolla, että ketä pääsen käskyttämään ja kuka saa kunnian yrittää pysyä mun vauhdissani. Ja ei se olis emännällekään tehnyt pahaa, sille vois olla pikkusen hankalaa antaa suullisia ohjeita kuuleville kanssasisarilleni. Mää jo hieroin karvaisia tassujani ja nautiskelin ajatuksella, kuinka ne muut aattelee kuuron koiran ohjauksen poikkeavan muusta ohjauksesta vain äänenkäytön puuttumisena. Siinä voi olla jokunen muukin huomioitava juttu. No, saamme varmasti kokeilla vaihtoa jollain muulla reenikerralla.

No, nyt alkaa leppoisat ajat. Hymy on valkoinen, kun hampaista on poistettu hammaskivi ja ne on kiillotettu. Ihan kiva, voin keskittyä kulmakunnan neitojen hurmaamiseen!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Älkää syökö pääsiäismunia, ainakaan kovin montaa!

mummulassa

Vihdoinkin pääsin taas kotiin. Olin viikon mummulassa serkkukoirien Onnin ja Pessin ilona tai lähinnä viikko meni poikien järjestykseen laittamiseen. Ensimmäisen illan istuin ulkona lumikasan päällä ja nautiskelin omakotitalon pihaelämästä. Taisin kyllä olla se joka elämää siellä pihalla piti. Mummu jo vähän huolestui, että palellutanko takapuoleni kiinni lumikasaan, kun istuin ulkona kuin tatti pari tuntia. Ehei, ajattelin tehdä heti selväksi naapurustolle, että oon tullut pitämään niille kulmille jöötä. Ehkä odotin myös vähän emäntää, mutta jo toisena päivänä päätin, että otan mummun varaemännäkseni ja pidän sitä tiukasti silmällä. Meinasin vissiin omia mummua vähän liikaakin, kun sain tupenrapinat, kun aloin murista Onnille ja Pessille, jos ne meinas tulla kanssa rapsuteltavaksi. Ruokaa sain muuten yllinkyllin, mikä on erittäin tärkeä asia. Söin oman ruokani lisäksi myös serkkupoikien pöperöt. Tavallinen olotilani jatkava nälkä ja koko ajan jano -olotilani oli hetken tyydytettynä. Onni ja Pessi ei oikein ymmärrä hyvän ruuan päälle. Nyt oon kotona ja oon tosi väsynyt. Menee varmaan tämä viikonloppu lepäillessä ja toipuessa mummulan reissusta!

Urheilijan elämää

Tänään oli spesiaalipäivä: mulla kävi kotona koirahieroja. Emäntä laittoi tuulemaan, kun viime reeneissä (ja jo vähäkhn edellisissäkin) kieltäydyin hyppäämästä tai teputin ylimääräisiä askeliä aina ennen hyppyjä. Meidän ohjaajajahan sen kuningasajatuksen sitten vihdoin puki sanoiksi. Ehkä Carlos on niin jumissa, että se ei halua hypätä! No aijaa, ei paljon huvita riuhtoa, kun on alaselkä ihan juntturassa. Yritin kyllä viimeiseen saakka hypätä, mutta en vaan pystynyt. No, emäntä yritti ensin saada aikaa eläinfysioterapeutille, mutta se oli hieman vaikeasti tavoitettavissa. Sitten saimme vihiä hyvästä koirahierojasta, joka tietää agilitykoirien ongelmapaikat.

Täytyy myöntää, että olin ensin vähän skeptinen koko naista kohtaan. Tulee nyt noin vaan mun kotiini ja alkaa möyhentää mun kipeitä lihojani. Annoin kuitenkin sille tilaisuuden, kun emäntäkin loi niin toiveikkaita katseita suuntaani. Kyllähän mää voisin hetken lattialla pehmoisella peitolla köllötellä, kun ei parempaakaan tekemistä ollut juuri sillä hetkellä. Se hieroi mun selkäni kauttaaltaan, taka- ja etukoivet ja venytteli vielä lopuksi ojentajat, koukistajat ja lähentäjät. Sanoin sille muutamaan otteeseen pari valittua sanaa, kun se sai hyppysiinsä tosi kipeitä kohtia. Suurimman osan ajasta olin kyllä silmät kiinni ja nautin. Ja sitten lopuksi en olis halunnut nousta lattialta ollenkaan ylös. Tuomiona oli, että lanneranka on aivan jumissa (selkäranka on hukkunut jonnekin lihojen väliin ja HUOM! en kuulemma ole ollenkaan lihava!!) ja myös lapaluiden tienoilla on kireitä ja kipeytyneitä lihaksia. Raajojen nivelten liikkuvuus on hyvä, kiitos emännän tekemien lihashuoltotoimenpiteiden! Hierontaa on kuulemma tiedossa 3 kertaa, mahtavaa!! Agilitystä tulee nyt pakkotaukoa 2 viikkoa, kun meillä on emännän kanssa vähän muita menoja!! Heippa ja pitäkäähän huolta lihoistanne!

Schapepäivä

Lauantaiaamu alkoi energisissä merkeissä, koitin herätellä emäntää jo useaan otteeseen ja vihdoin kasin jälkeen päästiin aamuapalalle ja -lenksulle. Oli komee keli ja niin monta komeeta lumikukkulaa, joita en vielä ollut valloittanut! Aurinko paistoi ja tunsin olevani elämäni kunnossa. Melkein aamukahvipöydästä me lähdettiinkin tapaamaan kanssasisaria ja -veljeä Kaukajärven jäälle, jossa oli schapekokoontuminen. Paikalla oli vanha tuttu Caro sekä Roki ja pikkupirpana Elli. Mun päiväni oli alkanut niin aurinkoisissa merkeissä, että en jaksanut edes ärähtää Ellille, vaikka yleensä sanon noille pikkutyypeille suorat sanat heti ensimetreillä. Meillä oli hyvä joukko koossa, kirmattiin pitkin latujen reunoja (ja latuja) aina hiihtäjien välissä. En tiä, oliko ne yhtä innoissaan.

Treffeiltä me kurvattiin suoraan Lempäälään Agilitykisoihin (ihan vaan tsekkaan schape-edustusta). Siellähän oli tuttuja vaikka kuinka ja mukavaa porukkaa muutenkin. Ihania namien hajuja ja tosi herkullinen kanttiini. Olisin voinut päivystää siinä kahvien ryystäjien kanssa, mutta emäntä halus katella kisaajia. Ite meinasin suikata kolmosten radalle, se näytti aika kivalta! Olis kerrankin vähän enemmän kuvioo kuin meidän harkoissa yleensä. Täytyy nyt sanoa, että olin oikeasti tosi hienosti ja rauhallisesti kisoissa (miksi sitä hermostuis, kun ei metelikään mua häiritse). Emännälle taas iski agilityreenikuume, missäköhän kuumelukemissa me ollaan tiistain reenipäivään mennessä? Aah, hieno päivä, kyllä nyt iltapäiväunet maittaa :o)  

Moi taas! Meillä oli hyvät agilityreenit tänään! Pari viimeistä kertaa on mennyt emännän toilailuja seuraillessa, mutta tänään se oli suht hyvin mukana kuvioissa (rata tais olla vähän helpompi ja emännän hermot paremmin kasassa). On nimittäin niin, että jos emäntä alkaa empiä ja ohjaa mua sekavasti, niin mulla palaa heti päreet! No, tänään paloi päreet meidän "Zen" Alli -labbiksella, joka kävi niin kierroksilla koko reenien ajan. Yhdessä kohtaa se hyökkäs munkin kimppuu, kun olin kai liian lähellä. Alli on ehkä vähän liian sähäkkä mun makuun muutenkin. Tänään sillä oli kyllä joku ongelma, koska ei se ennen oo tollasta tehnyt. Tykkään tehdä loppuverryttelylenkin meidän tyttöjen eli Allin, Ronjan ja Laran kanssa, mutta reeneissä käy meillä kaikilla vähän tunteet liian kuumana. Meidän ryhmään tuli tänään uuskin tyyppi, jonka sain tietenkin heti hermostumaan tuijotuksellani. Pitäähän sitä nyt vähän uutta tulokasta kyylätä, että tietää, mikä se on miehiään. Piti vielä siitä Allin hyökkäyksestä sanoa, että mää unohdan nykyään noi jutut aika äkkiä. Ennen olin pitkävihaisempi. Emäntä oli syksyllä huolissaan, kun lenkillä ollessamme yhdestä omakotitalon pihasta hyökkäsi joku musta terrieri mun niskaan kiinni. Se oli ihan varma, että saan elinikäiset traumat, mutta asia unohtui nopeasti. Emäntä kyllä antoi tulla naama punasena koiranomistajalle kieltä, jota en onneksi kuullut. En oo muuten varmaan koskaan nähnyt sitä niin raivoissaan. Siitä kuoriutui oikein leijonaemo ;o)

Viikonlopun viettoa

Viikonloput on tosi raskaita, onneksi tulee aina arki, jolloin saa vähän levätä! Mulla on tapana seurailla tiiviisti, mitä emäntä ja isäntä puuhaavat ja en oikein pysty lepäämään silloin, kun ne touhuavat kotona. Haluaisin mennä emännän mukaan vessaankin, mutta se aina välillä jättää mut oven taakse odottamaan. Mieluiten olisin koko ajan laumani mukana. Olen muutaman kerran epäonnistunut täydellisesti paimenen tehtävässäni lenkillä: isäntä kun joskus saa päähänsä lähteä porukasta omalle juoksulenkilleen. Juuri näin kävi muutama viikko sitten ja oli kyllä perin hankalaa koittaa etsiä sitä jäähallilta tulevien mieslaumojen seasta. Emäntä kävi vähän kuumana, kun kotimatka kesti aika kauan. Pitihän mun koittaa löytää laumastani onnettomasti kadonnut lammas. Onneksi isukki löysi kotiin ihan ominkin avuin.

Meillä on vielä VÄHÄN opeteltavaa ton viittomakielen kanssa. Koitan monesti kysyä siltä katseellani asioita, mutta se ei osaa selittää mulle niitä. Puheella ja äänensävyillä kun se kävisi varmaan niin paljon helpommin. Joskus tietty kaipaisin myös vähän muutakin kannustusta kuin nameja & peukkuja agilityssä. Uskon kuitenkin, että emäntä kaipaa näitä asioita enemmän kuin mää. Enhän mää tiedä muusta kuin kuurona olemista.

Mutta siitä viikonlopusta - käytiin tekemässä pidempi lenkki järven jäällä. Sain juosta vapaana ja se oli hienoa! Lisäksi näin monia tuttuja koiruuksia, harmikseni en kuitenkaan Iisaa tai Murua (vetävimmät tytöt meilläpäin, molemmat niin ihanan tuoksuisia, pieniä ja sippoisia).  Mulla oli myös sunnuntaina tärkeä tehtävä vahtia uunissa olevia patonkeja, joita tiirasinkin silmä kovana. Ja ne paistuivat juuri sopivan kullanruskeiksi, sain vähän maistiaisiakin :oP