tiistai 27. marraskuuta 2012

Elämää ei sen enempää...

Usein uskotaan, että koiran elämä on jotenkin yksinkertaista. Ehkä se välillä onkin, mutta mulla on ollut kyllä viime aikoina kaikkea muuta kuin tasaista tämä elo. Suoraan sanottuna olen juossut paikasta toiseen kuin viimeistä päivää ja tunnustellut, miltä tuntuu olla puoliksi kalju kaulasta.

En vieläkään ymmärrä, mitä haittaa siitä mun kauneuspatista kaulalla oikein oli. Oltiin ihan perinteisillä rokotuksilla (tarkoituksena oli uudistaa rokotukset ennen vuoden ekoja agilityskisatartteja). No piikit tuikattiin persuuksiin, mutta sitten se lääkäri alkoi kopeloimaan mua muutenkin. Taisi siinä kokonaisvaltaisessa tsekkauksessa emännälläkin olla osuutensa asiassa. Tuomiona oli lopulta kaulalla olevan kauneuspatin sekä lohjenneen kannuskynnen poisto ja hammaskivien raaputusta. Sanoin emännälle: "että nyt puhutaan sellaisesta potista, että harkitse ny mieluummin kuin kadut!", mutta ei se silti perunut operaatiota. Seuraavalla viikolla olinkin jo leikkuupöydällä, jonne jätin patin ja hammaskivet, mutta kynnen sain kai armosta pitää. Tämän kaiken seurauksena olen juossut viimeiset päivät kuin päätön kana tai persuuksiin ammuttu karhu, mutta kuitenkin periaatteella, että täysiä selkä köyryssä sohvalta sänkyyn ja välillä ruokakupin kautta pöydän alle. Lisäsin kaasua normaaliin liikkumistahtiin, niin saa olla loppukädessä enemmän sohvannurkassa kyhjöttämässä tai sängyssä peittojen alla käpertyneenä. Lenkkeilystä en välitä enää ollenkaan, koska panta hinkkaa inhottavasti haavaa ja ulkona pitää kuitenkin tilanteen tullen urostella muille. Tänäänkin luikin yläkerrasta syömään pöperöt kupista sillä aikaa, kun emäntä oli vessassa. Ennen kuin se huomasikaan, olin takaisin lämpöisten vällyjen alla sängyssä!

Emäntä on taas tehnyt johtopäätöksensä mun käyttäytymisestä. Sen mielestä mun toipuminen erilaisista toimenpiteistä ja kivun kokeminen ylipäätään on erilaista kuin muilla koirilla. Oon kuulemma aistiherkkä kuurouteni tähden. En tiä, mutta todellista tää juiliminen on! Totta kyllä on, että elän varmaan herkemmällä asenteella ja kehoni ja ihoni sekä muidenkin aistien kautta kautta koen asioita eri lailla kuin muut tavalliset kuulevat koirat. Toivon nyt vaan, että huomenna olo on kohentunut ja saan pikkuhiljaa luopua tästä kyllä ihan kohdallaan olevasta lääkityksestä.

Parempia aikoja odotellessa, Capo