Gurun opissa

Juuri sinä päivänä, kun talvi päätti vihdoinkin tulla, lähdimme me emännän kanssa pikkuretkelle. Ajelimme kovassa tuiskussa ja tuiverruksessa Kaarinaan Janita Leinosen agilityoppiin. Mua ei paljon loskasade haitannut, vetelin vain reilun kahden tunnin nokoset mennen tullen. Olinkin elämäni voimissa koko reenin ajan, vaikka motivaatio ei ole kyllä koskaan ollut ongelma, kun puhutaan agilitystä. Janita oli tehnyt meillä noin 20 esteen radan, jota ne sitten emännän kanssa ensin kuivaharjoitteli. Välillä olin kyllä näkevinäni, että emäntä ohjasi Janitaa niin kuin koiraa!!! Radalla näytti olevan melko haastaviakin kuvioita, joihin ne mietti soveltuvia ohjausvaihtoehtoja. Pääsin määkin vihdoinkin radalle ja siitä riemusta vetelin parit putket ja hypyt, joita sattui lähellä olemaan. Mulle jäi päällimmäiseksi mieleen nämä jutut (tietoa tuli niin paljon, että osa vasta muhii mielessä):

1. Agilityratojen suorittaminen on meille koirille luontaista ja helppoa sen jälkeen, kun esteet on hallussa. Tämä edellyttänee kuitenkin mun emännältä ohjaustaitoja. Siis kyllä mää oon tiennyt tän jutun alusta alkaen - kyllä mää osaan, jos vaan mulle kerrotaan, mitä mun halutaan tekevän!
2. Koira kyllä suorittaa sen eteen tulevat esteet, jos sillä on siihen mahdollisuus. Kyllä - ja täysiä! Ja koko ajan ulisten!
3. Ohjaajan tulisi miettiä koiran näkökulmasta, missä haluaisi ohjaajansa olevan kertomassa, mitä pitäisi tehdä ja mihin ollaan menossa. Joo, kunhan emäntä pysyy omassa lestissään, eikä ala hyppiä ja suorittaa esteitä!
4. Ajoitus! Ohjaajan pitää hyvissä ajoin kertoa, mihin koiran seuraavaksi pitäisi edetä. Koiran ponnistaessa edelliselle esteelle, sillä pitää olla tieto, mihin ollaan menossa seuraavaksi. Tässäpä emännälle pähkinä! Ei paljo huutelut auta meillä! Sinne mennään, mihin kuono osoittaa.
5. Ohjaajan tulisi miettiä koiran reitti radalla piirrettynä viivana. Este esteen perään  -ajattelun sijaan. Tärkein asia on ohjaajan vartalon linjoja ja  liikkeitä sekä ohjaajan katseen suunta. Enhän mää nyt palloakaan lähde emännän selän takaa noutamaan, vaan sieltä mihin sen vartalo, katse ja käsi osoittavat. Miten tää voi olla muka vaikeeta?!
6. Kontaktien opetteluun ei oo oikotietä. JOOO! Harjoitellaan vaan kotona ensin takapää kaikilla korokkeilla --> paljon namipalkkaa. Nam! Ja sitten jatketaan agilityreeneissä varsinaisilla kontaktiesteillä.
7. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: rohkeutta kokeilla ja tehdä virheitä!!!!

Tässä nyt vain murto-osa meidän nappaamistamme opeista. Emännälle tällä reissulla oli suuri merkitys. Olla sellaisen ihmisen opissa, joka tietää millaista on elämä ja agilityn harrastaminen kuuron koiran kanssa. Musta on vaan kivaa tehdä näitä juttuja yhdessä ja onhan se hienoo, jos yhteispeli tulee kentillä sujuvammaksi. Muuten me eletäänkin jo sopivasti symbioosissa :)